logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Lapsi ruokki koditonta koiraa. Nähdessään tämän ohikulkija pysähtyi ja sanoi hänelle NÄIN.

Tänä päivänä unohdamme pienet yksityiskohdat, joilla on valta muuttaa jonkun toisen elämä parempaan suuntaan. Miten se on mahdollista? Katso vaikka itse.

Kun vanhempi mies kävi jokapäiväisellä kävelyllään, hän tuijotti ohikulkevia ihmisiä ilmeettömästi. Vuosien varrella hän on oppinut sivuuttamaan kodittomat, nälkäiset lapset, kulkukoirat, kaiken maailmassa olevan kivun jonka voi periaatteessa nähdä jokaisella kadulla. Tällä kertaa asiat olivat kuitenkin toisin.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Vanha mies näki pienen pojan ruokkivan likaista kulkukoiraa. Hän jakoi voileipänsä koiran kanssa. Mies oli hämmästynyt koska hän ei ollut nähnyt kenenkään jakavan ruokaansa eläinten kanssa pitkään aikaan. Tietämättä miksi hän alkoi lähestyä lasta.

Inhotuksesta ja uteliaisuudesta hän kysyi pojalta miksi tämä päätti ruokkia koiraa. Pojan reaktio oli suloinen:

hänellä ei ole mitään, ei kotia, ei perhettä. Jos en auta häntä, hän tulee kuolemaan. Minulla on kaikki, joten voin auttaa häntä.

Mies katsoi poikaa yllättyneenä ja sanoi:

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.