logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Poika hyppäsi sängylle, kun tämä yhtäkkiä menetti tasapainonsa ja putosi maahan. Se mitä lääkärit löysivät röntgenkuvasta on järkyttävää.

Vasta sitten kun ihmisestä tulee vanhempi, hän tulee tietoiseksi vaaroista, joihin kotona voi törmätä. Asiat, joiden emme ennen ajatelleet voivan olla vaarallisia, osoittautuvat vakavaksi uhaksi lapsellemme. Tietenkin jokainen vanhempi pyrkii takaamaan lapsilleen mahdollisimman paljon turvaa. Kuitenkin joskus voi tapahtua ikäviä onnettomuuksia. Näin oli kaksivuotiaan Chen Chenin tapauksessa.

Kun poika hyppeli sängyllään, jossain vaiheessa hän menetti tasapainonsa ja putosi lattialle. Epäonnekseen hän löi päänsä ja kaatui valitettavasti virtajohdon päälle.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Johdon pää iski hänen päähänsä. Vanhemmat veivät pojan heti sairaalaan. Siellä lääkärit ryhtyivät välittömästi toimiin pelastaakseen lapsen hegen. Röntgenkuvassa näet kaapelin kiinni Chen Chenin päässä. Nämä kuvat ovat pelottavia ja kiertävät nyt ympäri maailmaa varoituksena muille vanhemmille. Kolmetuntisen leikkauksen jälkeen lääkärit onnistuivat poistamaan esineen pojan päästä.

Ei ole tiedossa, onko onnettomuudesta haittaa hänen terveydelleen tulevaisuudessa. Lääkärit ovat kuitenkin toistaiseksi melko optimistisia. Tämä dramaattinen tapaus toimii varoituksena kaikille vanhemmille. Et voi koskaan olla liian varovainen. Jaa tämä kaikkien vanhempien kanssa varoittaaksesi myös heitä Tykkää sivustamme Jaatama.fi nähdäksesi netin mielenkiintoisimmat jutut

Jaa muiden vanhempien kanssa.

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.