Kaikki tiesivät, että tähän kissaan ei kannattaisi koskea, mutta kun mies otti sen syliin, jotain maagista tapahtui.

Tämä on sydäntä lämmittävä tarina miehestä, joka löysi eksyneen kissan:

"Kaikki asunnossani asuvat tiesivät, kuka Rumilus oli. Rumilus oli siellä asuva uroskissa.

Rumilus rakasti kolmea asiaa maailmassa: tappelua, roskien syömistä ja rakkautta. Näiden asioiden yhdistelmä yhdistettynä ulkona elettyyn elämään olivat vaikuttaneet Rumilukseen.

Sillä oli vain yksi silmä ja toisella puolella oli vain tyhjä kolo. Siltä puuttui samalta puolelta myös korva, sen vasen jalka oli pahasti murtunut ja se oli parantunut epäluonnolliseen kulmaan näyttäen siltä, että hän olisi aina kääntymässä kulman taakse. Se on menettänyt häntänsä kauan sitten ja jäljellä oli vain pieni tupsu, jota se heilutteli. Rumilus oli ollut tumman harmaa, raitainen tabby-kissa, paitsi, että sen pää, niska ja hartiat olivat täynnä haavoja.

Aina kun joku näki Rumiluksen, reaktio oli sama ”Siinäpä on ruma kissa!” Kaikkia lapsia kiellettiin koskemasta siihen, aikuiset heittivät sen päälle kiviä, härnäsivät sitä, ruiskuttivat sen päälle vettä kun se yritti tulla sisään tai jättivät sen tassut oven väliin kun se ei suostunut lähtemään.

Rumilus reagoi aina samalla tavalla. Jos suihkutit vettä sen päälle, se seisoi, kastui ja odotti kunnes luovutat ja lopetat. Jos heität tavaroita sen päälle, se kietoi hontelon kehonsa jalkojen ympärille pyytääkseen anteeksi. Kun se tarkkaili lapsia, se tuli juosten ja maukuen ja törmäsi pää edellän heidän käsiin, anellen rakkautta. Jos sen nosti, se alkoi heti nuolla paitaa, korvakoruja tai mitä tahansa löytämäänsä.

Eräänä päivänä Rumilus osoitti rakkauttaan naapurin husky-koiria kohtaan. Ne eivät reagoineet hyvin ja Rumilus vahingoittui pahasti. Kuulin asunnostani huutoa ja yritin kiirehtiä apuun. Kun pääsin paikalle, se makasi paikallaan ja Rumiluksen elämä oli tullut päätökseen.

Rumilus makasi märässä lätäkössä, sen takajalat ja alaselkä olivat kiertyneet pahasti, sillä oli ammottava repeämä valkoisessa turkissa sen etupuolella. Kun nostin sen ja yritin kantaa sen kotiin, kuulin sen pihisevän ja huohottavan ja tunsin sen kamppailevan. Ajattelin, että satuttaisin sitä pahasti.

Sitten tunsin tuttua nykimistä ja nuolemista korvassani – kovissa kivuissa oleva kuoleva Rumilus yritti nuolla korvaani. Vedin sen lähemmäs ja se töytäisi päällään kämmentäni. Sitten hän käänsi kultaisen silmänsä minua kohti. Kuulin kehräystä. Jopa kovissa kivuissa tämä ruma, tappelussa kärsinyt kissa pyysi hieman rakkautta, ehkä seuraakin.

Sillä hetkellä ajattelin, että Rumilus oli kaunein ja rakastavin koskaan näkemäni olento. Se ei koskaan yrittänyt purra tai raapia minua tai jopa yrittänyt päästä pois luotani tai kamppaillut millään tavoin. Rumilus katsoi minua täysin luottaen minuun helpottaakseen kipuaan.

Rumilus kuoli syliini ennen kuin pääsin sisään, mutta istuin ja pidin sitä sylissä pitkään sen jälkeen ajatellen, miten yksi arpinen, epämuodostunut pieni kulkukissa voisi muuttaa mielipidettäni siitä, mitä todellinen puhdas sielu ja ehdottomasti rakastaminen tarkoittavat. Rumilus opetti minulle enemmän antamisesta ja myötätunnosta kuin tuhannet kirjat, oppitunnit tai asiantuntijat voisivat koskaan opettaa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Se oli arpinen ulkopuolelta, mutta minä olin arpinen sisäpuolelta ja minun oli aika siirtyä eteenpäin ja oppia rakastamaan oikeasti. Antaakseni kaikkeni niille, joista välitin.

Monet ihmiset haluavat olla rikkaampia, menestyneempiä, pidetympiä ja kauniimpia, mutta minä yritän olla aina Rumilus."

Jaa tarina Rumilus-kissasta.