10-vuotias ei tahtonut nukkua, koska pelkäsi kuolevansa. Se mitä hänen äitinsä kirjoitti tämän kuvan ottamisen jälkeen, vetää hiljaiseksi.
Vanhemmalle ei ole mitään pahempaa kuin nähdä lapsensa kärsivän. Jessica Medinger Texasista on vuodesta 2012 lähtien taistellut poikansa elämästä. Drakella on leukemia.
Ehkä joillekin tämä artikkeli on liian vaikea ja tuskallinen, mutta on ehkä aiheellista huomata, mitä syöpälasten perheet joutuvat käymään läpi. Ehkä tämän jutun jälkeen pystymme osoittamaan suurempaa empatiaa ja ymmärrystä.
Drake oli jo joutunut käymään läpi useita operaatioita jo monta verensiirtoa ja kemoterapia-istuntoja. Hänen kipuaan oli mahdoton sanoin kuvailla. Vaikutti siltä, että tauti sen kun jatkuu. Huhtikuussa 2016 poika saattoi jälleen pelata jalkapalloa - se on hänen intohimonsa. Kuitenkin kuusi kuukautta myöhemmin hänellä todettiin kivessyöpä ja painajainen palasi.
Jessica ottaa paljon kuvia pojastaan, ja kaksi viimeisintä muutti kaiken. Nainen julkaisi ne tietäen, että pian monet ihmiset arvostelevat häntä. Tästä syystä hän kirjoitti:
"Minä julkaisen nämä kuvat omistaen ne kaikille niille, jotka taistelevat syöpää vastaan ja käyvät kemoterapiassa, kaikille, jotka elävät kauhean sairauden kanssa. Aion sanoa jotain hyvin todellista ja vaikeaa."
"Otin tämän kuvan tänä aamuna, ja ennen kuin alatte valittaa ja kirjoittaa asioita, kuten: miten saatoit julkista kuvan pojastasi vaipoissa? Tästä säädyllisyyden puutteesta teidän täytyy tietää kaksi asiaa.
1. En näytä enempää kuin mitä näkisitte rannalla.
2. Elämä ei ole aina poliittisesti korrektia ja mukavaa, kuten se näyttää joillekin idealisteille. Elämä on todella tuskallista ja sairaudet tuhoavat ihmiselämiä.
Tänä aamuna autoin Drakea menemään vessaan. Kyllä, hän pukeutuu vaippaan, koska 75% ajasta hän ei pysty kontrolloimaan fysiologisia tarpeitaan. Hän on vain luuta ja nahkaa. Minun täytyy anella häntä syömään yksi papu illalliseksi tai juomaan edes yksi lasillinen vettä koko päivän aikana.
Tiedättekö miltä tuntuu kun lapsi haluaa nukkua kanssani samassa sängyssä, peläten että jotain tapahtuu, jos hän nukkuisi yksin, sanomalla "jotain", hän tarkoittaa kuolemaa. Kuvitele keskustelu keskellä yötä kymmenvuotiaan kanssa, joka kysyy odottaako taivaassa hänen isänsä, ja jos hän voisi jutella ja leikkiä hänen kanssaan.
Joskus hän on niin heikkona, että ei pääse sängystä. Yleensä laitan hänet pyörätuoliin. Joskus hän nukahtaa kesken jutustelun kanssani - tauti on hyvin väsyttävä. Joskus hän oksentelee, vaikka hänellä on tyhjä vatsa lääkkeitä lukuunottamatta, jotka laitoin hänet syömään sekoittamalla lusikalliseen jogurttia. Yhä useammin hän sanoo minulle: ÄITI, EN SELVIÄ TÄSTÄ. Näinä hetkinä en halua kenenkään koskettavan häntä, sillä se sattuu häntä liikaa. Lähes joka päivä hän kerjää morfiinia. Hän kertoo minulle, että hän pelkää, ettei näe yhdettätoista syntymäpäiväänsä. Sitten kerron hänelle, että aion taistella hänen puolestaan silloin, kun häneltä on voimat loppu. Meillä on vain toisemme."
