logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Mies sai kirjeitä 77 vuoden ajan menehtyneeltä isältään. Kuolinvuoteellaan hän saa viimeisen viestin...

Rafael Zohlerin tarina toimisi varmuudella käsikirjoituksena! Se mitä hänen isänsä teki hänelle ennen kuolemaansa on todiste siitä, että rakkaus on vahvempaa kuin kuolema, ja että isä voi olla läsnä poikansa elämässä, jopa taudin viedessä isän...

Rafael oli vain 8-vuotias, kun hänen 27-vuotias isänsä vietiin sairaalaan. Mies oli sairastunut syöpään, ja lääkärit eivät peitelleet sitä faktaa, että mitään ei ollut tehtävissä... Silloin nuori isä päätti kirjoittaa kirjeitä pojalleen, että voisi tällä tavalla ohjata poikansa elämää ja auttaa häntä kasvamaan hyväksi ihmiseksi. Kirjeiden ansiosta hän voisi olla Rafaelin luona kun tarvitsee...

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Isänsä kuollessa, Rafael sai hänen "elämän kirjan" - isävainaa oli sijoitanut puiseen laatikkoon kaikki kirjeet, joita poika sai avata vain silloin, kun oli tarve. Kirjekuorissa oli suuntaa antava teksti.

Rafael avasi heti ensimmäisenä kirjeen, johon oli kirjoitettu kuoreen "Kun en ole täällä." Rafael ei tiennyt, että hänen isänsä on kuolemaisillaan. Viimeisiin hetkiin asti he haaveilivat lomasta. Kirjeessä menehtynyt isä selvitti miksi hän ei halunnut kertoa pojalle mitään:

"Sonny,

Jos luet tätä, olen jo poissa. Olen pahoillani, että oli piilottelin tautia sinulta. En sanonut mitään, koska en halunnut nähdä sinun itkevän. Se oli minun päätökseni, mutta uskon, että henkilö, joka tietää olevansa kuolemaisillaan, voi olla vähän itsekäs. Silti on niin paljon asioita, jotka haluan näyttää, mutta vielä et pysty ymmärtämään tiettyjä asioita...ja siksi olen kirjoittanut nämä kirjeet.

Ole hyvä ja avaa se sillä hetkellä, kun kirjekuoren teksti sinulle ehdottaa, jooko? Se on meidän salaisuus. Rakastan sinua. Pidä huolta äidistä – nyt sinä olet mies talossa.

Isä.

PS. Äitisi ei saanut kirjeitä, hänelle annoin auton mutta saat sen häneltä, kunhan suoritat ajokortin. "

Rafael piti sanansa ja siten hänellä oli aina tunne, että isä on aivan hänen vieressään ja auttaa häntä vaikeina aikoina, huumorintajulla ja suurella rakkaudella...

Rafael sanoo, että hänen isänsä ennakoi monia tilanteita, kuten riitoja äitinsä kanssa murrosiässä. Rafael ei ollut tyytyväinen 15-vuotiaana äitinsä uudesta poikaystävävalinnasta...riita oli kauhea, ja vihainen poika etsi kirjekuoren jonka kuvaus oli "Kun riitelet äidin kanssa":

"Puhu hänelle ja pyydä anteeksi. En tiedä kuka teistä aloittanut riidan tai kuka on oikeassa, mutta tunnen äitisi hyvin. On parempi puhua pian ja pyytää anteeksi, koska se on parasta mitä voit tehdä. Et saa hänen mieltään muuttumaan, ja sitä paitsi...

Hän on äitisi ja hän rakastaa sinua niin enemmän kuin kukaan. Tiesitkö että hän synnytti ilman puudutusta, koska joku kertoi hänelle, että olisi parempi sinulle? Joko teille näytettiin koulussa miltä synnytys näyttää? Et tarvitse enää todisteita hänen rakkaudestaan.

Rakastan sinua,

Isä."

Rafael näytti kirjeen äidilleen, ja he tunsivat, että rakastettu aviomies ja isä on edelleen heidän kanssaan. Ja sopivat riitansa! Ja tämä ei ole loppu...Rafael oli hämmästynyt siitä, kuinka tarkkoja hänen isänsä neuvot olivat! Lukekaa itse.

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.