logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Ensin naisen selkää särki, sitten hänen ruumiinsa alkoi liikahdella itsestään. Hämmästyttävää kyllä – tämä voi tapahtua kelle tahansa meistä.

28-vuotiaan amerikkalaisnaisen Celeste Clancyn painajainen alkoi muutama kuukausi sitten. Nuori nainen, joka oli aina ollut urheilullinen, alkoi yhtäkkiä olla ongelmia yksinkertaisimpienkin suoritteiden kanssa. Hän väsyi nopeasti, ja selkäkipu oli sietämätön.

Ajan myötä Celestellä alkoi ilmaantua vapinaa, hallitsemattomia lihaskouristuksia, ja jopa muistinmenetyksiä. Kauhuissaan hän meni lääkäriltä lääkärille, mutta jotkut ylenkatsoivat hänen oireensa, viitaten luulosairaueten, ja toiset eivät kyenneet auttamaan häntä, vaikka hänen tilansa oli vakava, samalla vaarallinen.

Lääkärit eivät usko Celeste puheita, joten hän alkoi epätoivoisena tallentaa videolle sairauden aiheuttamia oireita (video seuraavalla sivulla). Kun naisella oli tarpeeksi todisteita, yksi lääkäreistä vihdoin tiesi, mihin tutkimuksiin hänet saattoi määrätä.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Vaikeiden kipujen aikana, jotka kestivät yhtäjaksoisesti neljän tunnin ajan, Celeste päätti hankkiutua sairaalan päivystykseen. Siellä todettiin, että hän sairastaa Lymen tautia eli borrelioosia.

Celeste kärsi lukemattomista oireista: tinnitusta, kuulokatkoksia, jatkuvaa lihaskipua, lihaskramppeja, sekavia tuntemuksia, tilapäistä puhekyvyn menetystä...borrelioosilla on hirvittäviä vaikutuksia ihmiskehoon, mutta Celesten tapauksessa jokin auttoi häntä päihittämään taudin! Jatka lukemista.

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.