logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Kun tytön luokkatoverit käskivät häntä hyppäämään kalliolta alas, kuukausien kiusaamisen jälkeen hän lopulta murtui

Tayla on vasta 13-vuotias ja hän on jo lopettaa elämänsä. Tyttö pääsi hiljattain pois ympäristöstä mikä saisi aikuisenkin syvään masennukseen.

"Ystävät" samalta luokalta valitsivat hänet uhrikseen ja kiusasivat häntä päivittäin. He pilkkasivat, varastelivat ja jopa pieksivät Taylaa. Joka päivä he kertoivat että tämän pitäisi tappaa itsensä, ja että kukaan ei välittäisi.

Kun Tayla antoi puhelinnumeronsa tytölle, jonka hän katsoi ystäväkseen, ei hän osannut odottaa, että nyt hän kuljetti kauhua "taskussa." Jatkuvat, loukkaavat tekstiviestit vainosivat koulun seinien ulkopuolella.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Kun teinin äiti otti yhteyttä kouluun selittääkseen tilanteen ja auttaakseen lasta, koulu ehdotti vain Taylaa viettämään tauon luokassa eristettynä muista oppilaista. Tyttö tunsi olevansa kuin vankilassa.
Lisäksi rehtori oli rahkeita kertoa vanhemmille, että syy siihen, miksi muut lapset kiusasivat heidän tytärtään oli se, että hänen nähtiin olevan outo.

Selvitäkseen jotenkin masennuksesta, Tayla alkoi piirtämään ajatuksiaan. Hänen piirroksensa kuvasivat hänen kiusaajiaan ja hänen omaa kuollutta ruumistaan. Sitten hän lopetti myös syömästä.

Vanhemmat veivät Taylan psykologille, mutta mikään ei auttanut. Hänen masennuksensa oli niin suurta, että lopulta tyttö uhkasi omaa henkeään. Tämä seikka pakotti koulun kohtaamaan muut oppilaat. Valitettavasti, kuten useimmilla tyranneilla, vaikutus oli päinvastainen - puhuttelu vain pahensi asiaa. Teinin elämä muuttui entistäkin pahemmaksi painajaiseksi.

Onneksi vanhemmat tekivät lopulta kovempia toimia, veivät tyttärensä toiseen kouluun ja muuttivat toiseen kaupunkiin, jossa tyttö saattoi lopulta alkaa elpyä.

Tällaiset tarinat saavat taatusti sekä raivostumaan että kyyneliin. Emme voi ymmärtää, miten lapset voivat olla näin julmia. Se on käsittämätöntä, miten joku voi kiusata toista ihmistä näin. Uskomme, että koulun henkilökunnan käyttäytymisestä pitäisi heitä rangaista. Aivan kuten lapsia, jotka terrorisoivat Taylaa. Jos olette samaa mieltä, jakakaa tämä artikkeli. Taylan tapauksessa kaikki päättyi hyvin, mutta monet muut lapset eivät välttämättä ole niin onnekkaita. Tälläisistä jutuista kertominen saa ihmiset kiinnittämään enemmän huomiota kiusaamiseen lasten ja nuorten keskuudessa.

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.