logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Mies huomasi vaimonsa pettävän häntä. Hän odotti vaimon syntymäpäivään asti kostaakseen...tätä lahjaa nainen ei koskaan unohda!

Pettämistä valitettavasti tapahtuu toisinaan, joten emme ole yllättyneitä, jos tämä internetin tarina on totta!

Petetty henkilö, riippumatta siitä, onko kyseessä aviomies vai vaimo, tuntee että jokin on väärin. Mies kertoi epäilevänsä rakastamansa naisensa uskollisuutta:

"Pitkän aikaa minulla oli vaikutelma, että vaimoni petti minua." Hän oli poikkeuksellisen iloinen joka kerta saadessaan tekstiviestin ja niitä alkoi tulla yhä enemmän. Kun kysyin kuka kirjoitti, hän laittoi puhelimen laukkuun ja kertoi viestin tulleen veljeltä. Hän alkoi työskentelemään epäilyttävän paljon, ja kun soitin hänen toimistolleen, ystävällinen kollega kertoi minulle, että hän oli jo lähtenyt jo kolme tuntia sitten. Yhtäkkiä hän alkoi käyttää uusia hajuvesiä ja panosti pukeutumiseen...hän alkoi kohdella minua kuin idiootti - ja se oli liikaa. kun hän kerran sanoi, että hän käy vain kaupassa ruokaostoksilla kello 10.30 aamulla, ja palasi juuri ennen puoltayötä, sanoin itselleni, että nyt riitti! Tein sen kuitenkin omalla tavallani...

Jos voisin antaa hyviä neuvoja monien vuosien avioliiton ja epämiellyttävän kokemuksen jälkeen, suosittelisin yksityisetsivän vuokraamista. Jos olet varma, että puoliso pettää sinua, taistele! Etsivä kerää todisteita, jotka ovat käteviä avioeroprosessin aikana".

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

"Ehkä se on outoa, mutta esitin tyhmää ja etten tietäisi mitään. Halusin odottaa vaimoni syntymäpäivään asti kahdesta syystä - jotta etsivä saisi kerättyä niin paljon todisteita kuin mahdollista, koska en halunnut antaa sille naiselle penniäkään - ja toiseksi, kostaakseni suurieleisesti. Kolmas syy oli hyvin käytännöllinen - minun täytyi etsiä uusi asunto ja ratkaista monia asioita. Viimeisenä, vaimon syntymäpäivänä minun oli määrä aloittaa uusi elämä!

Vaimoni ei tietenkään halunnut viettää syntymäpäivänsä kanssani. Huvittuneena, hän sanoi ettei halunnut muistaa, että hän vanhenee ja että hän haluaisi mieluiten jäädä kotiin töihin, ja kannusti minua voimakkaasti viikonloppureissuun kaverieni kanssa. Naiivina hän ei tiennyt, että olin löytänyt samppanjan ja mansikat, jotka hän oli ostanut erityiseen tilaisuuteen...hän ei tienyt myöskään, että olin kutsunut koko perheen ja kaikki ystävät yllätyskäynnille. Se on ilkeää, tiedän, mutta ajatus siitä millainen ilme hänen isälleen, jonka tytär on aina ihanteellinen, tulee kun tytär jää kiinni rysän päältä... Usko sanaani - ilme oli näkemisen arvoinen!"

"Kävelimme hiljaa kotiini, jossa vaimo ei ollut ilmeisesti tuhlannut aikaa samppanjaan ja mansikoihin." Vanhempiensa, sisarustensa, heidän lastensa, toimistoystäviensä ja naapurien kanssa löysimme hänet alastomana rakastajansa syleilystä. En tiedä kuka oli kaikkein hämmentynein. - vaimo ja hänen rakastajansa, vai pikemminkin vieraiden joukko. Toki, minä esitin kaikkein yllättyneintä! Pelästynyt rakastaja alkoi kerätä kamppeitaan ja oli sekunnissa valmis evakuoitumaan, vaimoni (melkein entinen) itki ja puhui jotain absudia tyyliin voin selittää kaiken, pyydän, mitä voin tehdä, hänen äitinsä huusi, hänen isänsä kalpeni ja pudotti kakun lattialle. En voi valittaa - onnistuin järjestämään unohtumattomat syntymäpäiväjuhlat!"

Tarina joka kannattaa jakaa...näinkin voi käydä.

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.