Sairaanhoitaja ei ajatellut pienen potilaansa vanhempien näkevän sitä, mutta lopulta tytön äiti ei enää voinut katsoa ja halusi kuvailla mitä hän näki sairaalassa päivittäin.
Shelby kirjoitti:
"Näen heidät. Joka päivä istun samalla tuolilla ja katselen heitä. Lääkärit ja sairaanhoitajat tekevät kaikkensa, jotta tyttäremme tuntisi olonsa hyväksi, ja näen, että heidän ilmeensä muuttuvat, kun Sophie alkaa itkeä heidät nähdessään, sillä hän tietää seuravaan pistoksen aika. He yrittävät rauhoitella häntä ja hälventää hänen pelkojaan. Kuulen heidän sanovan useammin olen pahoillani kuin minun sanovan heille kiitos.
Näen monia rannekeita heidän ranteissaan, lahjoja lapsilta, joita he hoitavat ja rakastavat. Näen kuinka lohduttavat potilaita ja yrittävät piristää murtuneita vanhempia. Näen heidät yrittävän täyttää papereita samalla halaten lasta, jonka äiti ei ole paikalla sairaalassa.
Tiedän, että ollessaan 12 tuntia töissä sitä unohtaa oman elämäänsä sairaiden tai kuolevien lasten hoidon lomassa. Joka kerta he menevät pienen potilaan luo hymyillen, olipa heidän tilanteensa kuinka vaikea tahansa. He eivät ole vain tyttäreni tukena, vaan myös minun. Tiedän, että heillä ei ole aikaa, ja kuitenkin he pysähtyvät muutamaksi minuutiksi jutellakseen kanssani.
Mikään ei riitä ilmaisemaan minun tai muiden sairaiden lasten vanhemien kiitollisuutta siitä, mitä he tekevät meidän vuoksemme. Äidit, kuten minä, tulisivat hulluksi ilman heitä. He pelastavat lapsemme, olisimme neuvottomia ilman heitä. Kiitän sydämeni kyllyydestä!
Shelbyn kirje on kaunis kiitollisuuden ilmaisu sairaanhoitajien ja lääkärien kovasta työstä ja omistautumisesta.
Jakamisen arvoinen!
