logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Kuoleva kuningas pyysi jokaista neljästä vaimostaan seuraamaan häntä kuoleman jälkeiseen elämään. Heidän vastauksensa antoivat hänelle ajattelemisen aihetta. Meille myös...

Kauan sitten eli kuningas, jolla oli neljä vaimoa. Kaikista eniten hän rakasti hänen viimeistä vaimonsa, kaikista kauneinta. Hänelle mies antoi kalliimmat lahjat ja näki eniten vaivaa.

Kolmatta vaimoaan hän rakasti myös ja älykkyytensä vuoksi hänet otettiin usein mukaan virallisille matkoille naapurimaihin. Hiljakseen mies hieman pelkäsi, että lopulta vaimo jättäisi hänet toisen miehen takia...

Toista vaimoaan hän kohteli kuin ystävää, hän piti aina miehen puolia. Tämä vaimo antoi hänelle neuvoja vaikeissa asioissa ja lohdutti häntä.

Ensimmäistä vaimoa kuningas rakasti vähiten, vaikka hän oli kaikista vaimoista lämpimin. Hän auttoi miestä valtakunnan rakentamisessa, oli aina hänen rinnallaan, ja siitä huolimatta mies suosi muita naisia.

Elämässä mikään ei kestä ikuisesti, ja jopa itse kuningas oli vakavasti sairastunut. Hänellä oli vain muutama päivä elinaikaa jäljellä, ja sitten hän alkoi pohtimaan... "Nyt minulla on neljä puolisoa, mutta kuoleman jälkeen olen täysin yksin. Haluan seuraavaan maailmaan mukanani edes yhden heistä"... Hän alkoi puhumaan heille yksi kerrallaan.

Ensin hän kutsui luokseen nuorimman vaimonsa, hänet jota kohtaan hän oli intohimoisin, ja sanoi:

"Minä rakastan sinua enemmän kuin toisia vaimojani, ja annoin aina parhaat lahjat ja kalleimmat arvoesineet... Olen aina huolehtinut sinua, mutta nyt kun olen vakavasti sairas, haluan kysyä sinulta, oletko valmis siirtymään ajasta ikuisuuteen kanssani."
Nuori tyttö katsoi häntä hämmästyneenä ja sanoi lyhyesti:

"Minun täytyisi olla hullu tehdäkseni niin."

Sen jälkeen hän lähti ja eikä mies nähnyt häntä enää ennen kuolemaansa.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Nuoren vaimon vastaus satutti häntä, mutta hän ei menettänyt toivoa siitä, että kolmas vaimo lähtisi hänen seurakseen ajasta ikuisuuteen. Hän pyysi vaimon makuuhuoneeseensa ja sanoi:

"Rakastin sinua koko elämäni ajan, joka on nyt päättymässä. Oletko valmis seuraamaan minua tuonpuoleiseen?"

Nainen katsoi häntä kylmästi ja vastasi:

"Ei tietenkään! Olen vielä nuori. Menen mieluummin uusiin naimisiin."

Kuningas tunsi sydämensä murtuvan surusta, mutta hän ei silti menettänyt toivoaan. Hän pyysi toista vaimoaan tulemaan juttusille:

"Olit kanssani aina kun tarvitsin sinua, ja nyt haluan pyytää sinulta jotain - tule seurakseni ajasta ikuisuuteen."

"Tällä kertaa en voi auttaa sinua, mutta lupaan huolehtia kunnollisten hautajaisisten järjestelyistä."

Seuraavalta sivulta löydät ensimmäisen vaimon yllättävän lausunnon, vaikka kuningas ei edes kysynyt häneltä...

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.