logo Jaa asia jolla on merkitystä!

Vauva ei halunnut syödä. Muutama päivä myöhemmin hänen vanhempansa tekivät kauhean löydön.

Bathany Taylor ja hänen miehensä Kendall olivat onnellisia, kun heidän tyttärensä Jane syntyi, sitäkin enemmän sillä tyttö syntyi terveenä kuin pukki. Synnytys sujui ilman komplikaatioita ja onnelliset vanhemmat saapuivat ensimmäisen lapsensa kanssa kotiin. Kukaan ei odottanut, että viisi päivää myöhemmin vakavat oireet vaarantaisivat Janen hengen sekä vanhempien ja isoäidin terveyden.

Nuoret vanhemmat eivät tienneet, miksi heidän vasta muutaman päivän ikäinen tyttärensä alkoi yhtäkkiä osoittaa merkkejä epätavallisesta väsymyksestä, lisäksi vauva ei myöskään halunnut syödä. Bethany ja Kendall päättivät varmuuden vuoksi mennä pienokaisen kanssa sairaalaan, mutta lääkärit eivät todenneet mitään uhkaavaa. Sitten he palasivat kotiin. Pian he alkoivat tuntea kovaa päänsärkyä. Molemmat kokivat olevansa uupuneita, mutta he ajattelivat sen johtuvan vanhemmuuden kuormituksesta. Janen isoäiti saapui heidän avukseen, mutta kun hänellä alkoivat samat oireet, Kendall oli miltei varma siitä, että ongelma oli heidän kodissaan.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se. Jaa Facebookissa

Mies alkoi tarkistaa, mitä hänen perheensä söi ja joi, mutta niistä ei löytynyt ongelma. Kävi ilmi, että äänetön tappaja oli lämmityslaitteesta lähtevä häkä.

Pieni Jane ja hänen äitinsä sijoitettiin sairaalassa erityiseen painekammioon, ja muutaman päivän kuluttua vauva sai energiansa ja ruokahalunsa takaisin.

Pelottaa ajattella, mitä tapahtuisi, jos Kendall ei olisi löytänyt ajoissa syytä heidän huonovointisuudelleen.

Muista, että häkää ei turhaan sanota äänettömäksi tappaajaksi - sitä ei voida havaita, se ei haise, mutta se on hengenvaarallista. Varmista aina, ettei kaasua ole tiloissa ja asenna mieluiten anturi - oman turvallisuutesi vuoksi.

Jaa tämän perheen tarina ystäviesi kanssa - kaiken varalta.

Jaettu nyt

× Tykkää sivustamme jaatama.fi Facebookissa. Pidin siitä jo.